hankkeen takana

Lehmikorven tuulipuistoa suunnittelevat yhteistyössä suomalainen energiayhtiö Pohjan Voima ja Metsähallitus. Metsähallitus on merkittävä maanomistaja alueella.

Jalat maassa. Järkevästi.

Avaamme suomalaisille kodeille ja teollisuudelle uusia paikallisia ja vähäpäästöisiä energianlähteitä, jotka eivät ehdy koskaan. Pidämme omalta osaltamme huolen siitä, että Suomi saavuttaa energiaomavaraisuuden mahdollisimman järkevällä tavalla.

Pohjan Voima

Pohjan Voima on suomalainen energiayhtiö, joka kehittää ja rakentaa edullista uusiutuvaa sähköntuotantoa Suomeen. Pohjan Voiman tavoitteena on toteuttaa tuuli- ja aurinkosähkölaitoksia, jotka sopivat paikalliseen ympäristöön mahdollisimman hyvin.

Kun onnistumme työssämme, hajautamme uuden ajan energian paikallisten ihmisten, yritysten ja kuntien elinvoimaksi.

Toimitusjohtaja Tomi Mäkipelto
Pohjan Voima

METSÄHALLITUS

Metsähallitus edistää hiilineutraaliuden saavuttamista muun muassa mahdollistamalla tuulivoimalla tuotetun uusiutuvan energian tuotannon lisäämisen valtion maa- ja vesialueilla. Metsähallitus toimii aktiivisesti ja vastuullisesti ympäristön, yhteiskunnan ja ihmisten hyväksi.

Metsähallituksella on tuulivoimahankkeista jo kymmenen vuoden kokemus. Monien selvitysten tarkoitus on, että hankkeen vaikutukset asukkaisiin ja ympäristöön tunnistetaan ja pyritään minimoimaan.

Tuulivoima-asiantuntija Joni Lehto
Metsähallitus